Gustavsberg

Tietoa tavaramerkistä

Gustavsberg kuuluu Pohjoismaiden johtaviin kylpyhuonetuotteiden valmistajiin, ja sen myyntialueita ovat mm. Pohjoismaat, Venäjä, Valkovenäjä, Ukraina ja Baltian maat. Gustavsberg-konsernin palveluksessa on noin 600 työntekijää, ja sen liikevaihto on miljardi Ruotsin kruunua. Gustavsberg-konsernin omistaa saksalainen Villeroy & Boch AG, joka on eräs Euroopan suurimmista kylpyhuonekalusteiden valmistajista.

Gustavsberg edustaa perinteisen käsityön ja nykyaikaisen muotoilun yhdistelmää. Gustavsbergillä on pitkät perinteet kylpyhuonekalusteiden valmistajana. Posliinin valmistus aloitettiin Gustavsbergissä jo vuonna 1825 ja 1940-luvulla perustettiin paikkakunnalle ensimmäinen posliinikalusteita ja kylpyammeita valmistava tehdas. Gustavsbergillä työskentelevät sekoittajat ovat jo vuodesta 1920 lähtien valmistuneet Vårgårdassa. Yrityksen filosofiana on alusta lähtien ollut korkea laatu, hyvä muotoilu ja innovatiiviset ratkaisut. Vuosien varrella työmenetelmät ovat kehittyneet. Gustavsberg on nykyisin yksi Ruotsin johtavia kylpyhuone- ja LVI-tuotteiden valmistajia. Gustavsberg ei ole luopunut perinteistään, vaan yhdistänyt ne nykyaikaiseen tekniikkaan ja muotokieleen. Yrityksen tuotteet ovat ajattomia, kauniita ja toimivia. Koska Gustavsberg työskentelee veden parissa ja heillä on tarvittava tietotaito, he näkevät että on heidän tehtävänsä kehittää entistä tehokkaampia ja vettä säästäviä tuotteita. Pienempi vedenkulutus tarkoittaa myös pienempää energiankulutusta. Tämä säästää sekä ympäristöä että selvää rahaa kuluttajalle.

Lajiteltu arvosana | Pvm

Tuotteet. (838)


Inspiraatio

Klikkaa mitä tahansa 4 kuvia nähdäksesi tuotteita